Sininen...

on kesäyö, mutta mun mieleni on tulipunainen!!!

Taas on joutunut huomaamaan sen, että ei oikeasti voi luottaa mihinkään muuhun kuin omaan itseensä ja omaan sisäiseen ääneen. Alitajunta on ainoa oikea Opas.

Että mä menin uskoon yhtä ja toista - ja samalla eksyin.....Olisi pitänyt nähdä, että vain ainoa oikea ohjaus tulee sisältäni, omasta maailmastani. Olisipa se sitten kuinka kipeää ja ahdistavaa tahansa. Nyt taas yritin kumarrella Hyvien Opettajien suuntaan ja pieleen meni...

NO. Onneksi tajuan sen nyt , tässä vaiheessa, vasta irtisanouduttuani...Kaikki on nyt vielä auki, mutta 1.9.2009 kaiken on oltava toisin.

Ah ja voi. No, tästä taas noustaan entistä vahvempana ja 1.9.2009 kaikki on toisin !

Jotain asioita ei vain voi...

pukea sanoiksi...
Kun maailma yhtäkkiä kaatuu päälle...Vielä voit pitää oman mielen kasassa, mutta jos kaikki ympärillä romahtaa, niin miten yllä pitää kulisseja?

Olen vähän huolestunut sekä yksi harrastuskohteeni.

Viime viikkojen aikas tiukka työtahti on kyllä vähän huolestuttavan kova...päiväni ovat auttamatta venyneet minimi 12 tuntiin- ja samaa on luvassa tästä eteenpäinkin. Asiakaskäynnit, projektit, tarjoustyö sekä kaikki muu taustatyö vie uskomattoman paljon aikaa. Olen koittanut pitää itseäni kurissa sillä tavalla, että pystyisin joka päivä edes hieman kuntoilemaan, mutta se on vaikeaa. Onneksi ruokailu ei ole päässyt repeämään käsistä vaan on hallinnassa. Muutenhan seuraukset olisivat katastrofaaliset; rapistuva kunto, energian ylitankkaus >> plösö...

Tässä on sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se, että yhä edelleen periaatteessa pidän työstäni ja työtehtävät ovat mielenkiintoisia. Huonoa on se, että aikatekijöistä johtuen en pysty pitämään suorituksiani kovin korkeatasoisina.

No, eipä siinä mitään. Yritän sinnikkäästi saada muutosvaiheissakin aikaan jonkunlaisen tasapainon asioideni kanssa ja yritän oppia elämään tässä uudessa tilanteessa hyväksyen nykyisen elämäntavan.

Tässä muuten yksi kohde, jossa käyn hararstelemassa eli Hämeenlinnan uimahalli. Uintia olen viime aikoina pystynyt ehkä parhaiten harrastamaan, vähän heikosti sitäkin...Pääasiallisesti käyn Tampereen, Valkeakosken ja Hämeenlinnan halleissa. Aikatauluista ja tapauksesta riippuen.

Siisti pitää olla....

Nyt olen sitten muuttanut myyntiryhmän keskelle. Kuten olin funtsinut niin sellainen juuri oli lopputuloskin; hämmennystä, epävarmuutta, sekaannusta...Miksi muutit juuri siihen? =)))
Lisäksi huomasin, että pientä ärsyyntymistä sain nostettua järjestämällä työpisteeni äärettömän steriiliksi ja pelkistetyksi. Yksi ja toinen on käynyt kuikuilemassa koppiini sisään, että onko tämä muka jonkun työpiste...? Missä paperit, missä seinälle liimatut kalenterit, liput ja laput, missä mapit....??? Olen vain sanonut, että olen siirtynyt paperittomaan konttoriin...Ja siitäkös riemu on taas ratkennut. Jos otan jonkun työn esille, niin otan vain juuri sen kyseisen työn paperit, en mitään muuta. En kasaa mitään sivuun odottamaan, vaan puuhaan käsillä olevan asian parissa. Vaikutus on uskomattoman tehokas =)))
Lisäksi poissaoloni työmaalta senkun jatkuvat, ei voi mitään, se on oikeasti asiakaslähtöistä. Ja olen myös jokseenkin varma, että kun vain jaksan vääntää ja kiertää asiakkaita, niin pakko on myös tuloksia syntyä -heikompanakin taloudellisena aikana.
Jostain syystä tunnen itseni tosi energiseksi ja olen täynnä virtaa. Jos jossain asiassa olen yleisesti onnistunut, niin se on se, että olen oppinut löytämään työstä myös muita arvoja kuin taloudellisen arvon.

Lenkillä Ruissalossa.

Kevät etenee kovaa vauhtia. Hiihtokelit alkaa olla historiaa - harmi...Jäin aika kauas viime kevättalven lukemista. Mutta toisaalta on tässä kyllä riittänyt hässäkkääkin jos jonkinlaista. Tänään sen sijaan olin työmatkalla Turussa ja iltapäivän päätteeksi kipaisin Ruissalossa 10 km juoksulenkin. Sujui kivasti ja ilma oli tietty merellinen ja happirikas. Ohessa muutama kuva Ruissalosta; yllättävä häivähdys Karjalaa Ruissalon tammien seassa, kasvitieteellisen puutarhan kevättalvea sekä tammen oksat.

Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan Ok. Oli taas jotenkin sellainen hetki, että ehti ajatella rauhassa missä mennään ja mihin ollaan menossa. Niitä tilanteita ei kyllä liiemmin ole viime viikkoina ollut. Lisäksi matka oli muutoinkin tuloksellinen ja työasiat rullasivat kivasti eteenpäin. Onneksi. Koska työmaalla oli paikan päällä tuli leiskunut ja säkenet lentäneet - työkavereiden pinna alkaa olla koetuksella syystä, että he kokevat minun olevan joku etuoikeutettu vapaamatkustaja =)) Ja tästä oli ollut joku isompi istunto, jossa oli ollut sekä huutoa että itkua tarjolla.

Kumma juttu, että saatuani tästä tiedon, en jaksa stressata. Päinvastoin jotenkin taas voimaannun ja odotan huomista työpaikalle paluuta =)) Jokainen malttinsa menettänyt on jo menettänyt koko pelin. Nyt tiedän, mistä narusta kenenkin kohdalla vetää. Lisäksi teen huomenna yllätysiskun ja muutan jo heti aamusta työpisteeni keskelle myyntiryhmää. Katsotaan taas mistä kana pissii...=)))

Tästä eteenpäin pitää tiukentaa asennoitumistaan , pysyä pelkästään ja vain työasioissa , osoitettava että pikkupoikien ja -tyttöjen kuraleikit ei kiinnosta, please. Ja painettava hommia esimerkinomaisesti kuin työhevonen. Siihenhän olen jo tottunut.

Kotona taas.

Pohjoisen reissu tehty ! Mukava, mutta myös raskas reissu takana. Aktiviteettia, viihdyttämistä ja työn puurtamista riitti yötä päivää. Siihen päälle vielä pitkä yli 10 t ajo kotiin. Menihän se, mutta sen jälkeen kyllä oli kuin puulla päähän lyöty. Raskaimpia hetkiä ajaessa oli ne, kun kaveri vieressä veti nokkaunia ennen kuskin vaihtoa. Meinasi omatkin silmät lupsua. Muutamia kuvia tossa hiihtolenkin varrelta.

Matkan aikana ehti miettiä taas tätä työkuviota ja jostain uusista näkymistä/asioista innostuakin. Saa sitten nähdä kun "normaali arki" maanantaina alkaa, että putoaako sitä taas siihen samaan kurjaan lähtötilanteeseen...toivottavasti ei.

Tänään on ollut ihan kiva olla taas kotona, lukea aamulla rauhassa lehdet, syödä aamupala omassa rauhassa, käydä kaupassa, pestä autoa, purkaa kamoja, lämmitellä saunaa...Ihan vaan olla ja vetää henkeä. Luntakin näyttää jälleen kertyvän, mutta en ole saanut itseäni tänään hangille. Pohjoisessa ehdin kyllä muun ohessa sivakoida n. 150 km lisää. Huomenna sitten jälleen. Tosin pyöräkelitkään eivät enää ole kaukana.

Lapin matkan jälkeen on kyllä pakko muutenkin vähän tasapainottaa ja ryhdyttävä ankaralle ruokailu- ja kuntoilukuurille. En uskalla edes ajatella vaa´alla käyntiä, mutta varmaan 3-4 kg on kehoon iskeytynyt rasvaa lisää...Seura ei aina ole hyvästä =)

Pidemmälle työmatkalle.

Huomenna pitäisi reissata loppukuukaudeksi työmatkalle pohjoiseen. Toisaalta ihan jes, että pääsee hetkeksi pelipaikalta kauemmas, toisaalta ei tunnu mukavalta juuri nyt olla kovin pitkään pois kotiympyröistä. Mutta olen vähän fundeerannut, että otan reissun puolilomasena ja elän aika itsekkäästi.

Tänään töissä jotenkin tuli taas p..ka fiilis, kun tajusin, minkälaisessa selkäänpuukotus-, urkinta- ja juorukulttuurissa sitä oikeastaan eletään. Tämä päällä oleva epävakaa tilanne toki senkun lisää ilmapiirin kireyttä. Ajattelin oikeasti, että tällaista ahdistavaa se varmaan oli niin Neuvostoliitossa kuin DDR:ssäkin...Ikävintä on se, että ns. työkolleegat pyrkivät imemään sinusta tietoa kuin iilimadot ja sitä kaikkea yritetään käyttää sinun kampittamiseesi - mielellään tietoa viedään vielä organisatorisesti porrasta ylemmäs. Mutta mikä oli vielä ikävämpi havainto oli se, että jopa välitason pomot käyvät kantelemassa asioita ylimpään johtoon -samassa tarkoituksessa ! Meni kyllä erääseenkin esimieheen luotto hetkessä.

Ehkä koko päivän p...kin hetki koitti kun oma uusi esimieheni pyrki nolaamaan minut toimitusjohtajan läsnäollessa alkamalla tiedustelemaan siinä asiaa, jonka hänelle taas oli "luottamuksella" käynyt juoruamassa työkolleega. Onneksi en alkanut kauheasti selittelemään vaan kerroin mitä oli kysytty ja mitä olin vastannut. Ja se nyt kuitenkin vastasi tuota "luottamuksellista informaatiota". Summa summarumina omassa ranking-listassani sukelsivat alaspäin rajusti sekä työkolleega että uusi esimies. Taas pitää tsempata, että pystyy jättämään tällaisen kyymeiningin taakseen katkeroitumatta.

Kyllä silti kotimatkalla mietin, että kyllä tää alkaa nyt olla tässä. Pakko kai myöntää, että lammikko on oikeastaan käynyt tosi ahtaaksi ja vesi on lakannut kiertämästä. Ei saastunutta vettä enää saa eloon. Ja niinkuin tätini joskus sanoi: ei paska kääntämällä parane.

Tunnen, että itsessäni olisi vielä virtaa, intoa ja halua tehdä asioita drivella ja luovasti, mutta se ei taida tässä ympäristössä enää onnistua. Miksi...oi miksi musta tuntuu nyt, että ollaan jyrkkenevän alamäen päällä...?